sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Tampere







Tampere

Tampere on suuri kaupunki Pirkanmaalla. Sen perustaja Kustaa III, on perustanut Tampereen 1.lokakuuta 1779 Hämeeseen. Tampereen väkimäärä on n. 213 143, josta suurin osa on suomalaisia, mutta kyllä Tampereelta löytyy myös ruotsinkielinen vähemmistö. Pinta-alaltaan Tampere on 689 59 km.

Luonto ja nähtävyydet

Tampere on vesien, kuin harjujenkin kaupunki, jossa vallitsee jokseenkin mannerilmasto. Tampereella on järviä ja jokia lähes 200, joista Näsijärvi on suurin. Näsijärvi on varmaan tunnettu sen rannalla kohoavasta Näsi - tornista. Näsi tornin on suunnitellut Pekka Ilveskoski, ja torni on rakennettu vuonna 1970 - 1971. Tunnettuja harjuja ovat esimerkiksi Piispala, Pyynikki ja Kalevan soraharjut. Tampereella on 11 luonnonsuojelualuetta. Teiskon Vattulan luonnonsuojelualue on Tampereen suurin.

Nähtävyyksiä :

Pyynikki - näkötorni ja kesäteatteri.
Näsinneula - Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni.
Särkänniemi - huvipuisto
Mannerheiminpatsas - Mannerheiminpatsas Linnainmaalla.
Pispala - harju järvimaisenineen.
Tampereen kauppahalli - yli 100 vuotias pohjoismiden suurin kauppahalli.

Tampereella on vielä monia hauskoja nähtävyyksiä, kuten kirkkoja, tai museoita.

Elinkeinot

Tampereen kaupunki on hyvä, monien mahdollisuuksien työnantaja. Tampere tarjoaa hyvän työkoulutuksen.
Kaupunkikehitysryhmä koordinoi elinkeinoelämän kehityshankkeita ja vastaa elinkeinopoliittisen seutuyhteistyön kehittämiseksi.



Kirjoittanut ja keksinyt, Veera




Turku

TURKU
Turku (ruotsiksi Abo), se monien ihmisten kotikaupunki on Suomen vanhin kaupunki. Turku on satoja vuosia sitten toiminut Suomen pääkapunkina, mutta vain kolme vuotta. Turku on kaksikielinen (kielinä suomi ja ruotsi). Turussa on paljon ihmisiä, jotka tekevät työkseen palveluammatteja.


PERUSTAMINEN
Turkua ei ole koskaan virallisesti perustettu, vaan se on syntynyt.




LUONTO
Asukasluvultaan (31. lokakuuta 2010)Turku oli 177 504, joka tekee siitä Suomen viidenneksi suurimman kaupungin. Pinta-alaltaan se on 306 41 km². Turku sisältää paljon järviä ja jokia. Lisäksi siellä on satumaiset saaristot. Se tunnetaan myös hyvistä urheilumahdollisuuksista. Ilmasto on merellistä ja leutoa. Turun keskilämpötilaksi on mitattu 6 °C ja sademäärä on vuodessa keskimäärin 700 mm.


NÄHTÄVYYDET



Kuten edellä jo mainittiin, Turussa on hyvin satumaiset saaristot. Museoitakin on Turussa monia. Tunnetuimpia Turun nähtävyyksiä ovat Turun linna ja Turun tuomiokirkko, sekä lisäksi hyvin suosittu nähtävyys, vuoden 1827 tulipalosta säilynyt luostarinmäen käsityöläismuseo.





MUUTA KIINNOSTAVAA
Turussa on tapahtumia ympäri vuoden. Siellä on niin lapsille, kuin aikuisillekin toimintaa.




Tämän tekstin on kirjoittanut Emilia

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Mitä paha sai aikaan.

Enkeli nimeltä Gabriel oli lentämässä taivaalla. Samassa paha henki nostatti ukonilman.Gabriel säikähti pahasti. Hänen siipeensä osui salama ja hän putosi päin kalliota.
Hän oli pyörtyä kivusta kun yritti nousta seisomaan ja kävellä. Enkelin otsasta vuoti verta, nilkka oli nyrjähtänyt ja siipi loukkaantunut.
Gabriel makasi maassa tunnin kunnes kaksi poikaa saapui paikalle. Pojat rakensivat paarit ja nostivat enkelin siihen. He lähtivät viemään Gabriellia kohti kylää.
Matkalla enkeli kuitenkin menehtyi. Pojat hautasivat hänet ison kiven eteen ja lähtivät takaisin kylään. He eivät kuitenkaan huomanneet että haudalle saapui toinen enkeli. Se oli tullut hyvästelemään ystävänsä. Hän laski kimpun valkovuokkoja haudalle. Samassa haudan viereen kasvoi viisi valkoista ruusua. Yksi elämä oli kuollut ja toinen syntynyt.

kirjoittanut:Venla Reponen

Haavoittunut enkeli

Haavoittunut enkeli
Oli lämmin kevätaamu. Aurinko paistoi lämpimästi.
Nuoret pojat leikkivät ulkona. Lähistöllä lenteli enkeli. Enkeli laskeutui maan pinnalle. Hän katsoi poikia, ja käveli. Silloin enkeli kompastui puunkantoon. Enkeli kaatui suoraan piikkupuskan päälle. Kuului kova rysähdys. Leikkivät pojat säikähtivät, ja juoksivat enkelin luo. Maassa oli baari, jonka päälle he nostivat haavoittuneen enkelin. Pojat laittoivat enkelin silmille huivin, koska hänen silmät olivat puhjenneet. Pojat kantoivat enkeliä kapealla hiekkatiellä. He päättivät viedä enkelin metsään. He laskivat enkelin alas. Enkeli ei liikkunut. Pian sen henki nousi taivaaseen. Pojat olivat hetken hiljaa, koska eivät uskoneet silmiään. Pojat rukoilivat hetken enkelin ruumiin vierellä. Pian pojat menivät takaisin leikkimään. Pojat aikoivat pitää enkelin salaisuutena.
Loppu
Kirjoittanut: Emilia

Haavoitunut Enkeli

Haavoitunut Enkeli
Oli kaunis kevätpäivä. Pojat olivat leikkimässä järvenrannalla. Yhtäkkiä he kuulivat valitusta, kun he menivät katsomaan, he löysivät enkelin. Pojat katsoivat ihmeissään enkeliä. Enkelin vakea mekko oli nuhruinen ja repeytynyt helmasta.
Enkeli katsoi heitä apua anovasti ja sanoi:
- Voitteko viedä minut jonnekkin hoitoon?
Pojat nyökyttivät päätään, vieläkin vähän hämmästyneinä. Niin sitten pojat kantoivat enkelin, jonka silmät olivat sidotut ja kukat kuihtuivat käsissä, kotiinsa hoitoon.
Ihmiset ihmettelivät kun kaksi synkännäköistä poikaa kantoivat haavoittunutta enkeliä. Poikien koti oli ihan tavallinen mökki. Pojat kantoivat enkelin petiin lepäämään. He toivat hänelle juomista ja ruokaa, mutta enkeli ei syönnyt paljoa.
Seuraavana aamuna enkeli oli jo paremmassa kunnossa. Enkeli oli vielä vähäaikaa poikien luona. Kun enkeli pystyi taas kävelemään se kiitti poikia ja lähti lentäen pois.
Kirjoittannut, Veera

torstai 8. huhtikuuta 2010

Peppi Pitkätossu

Kävin vanhempieni kanssa katsomassa Peppi Pitkätossua. Näytelmä esitettiin Mikaelissa.

Näytelmä oli hauska. Peppi teki kaikkea hauskaa, ja nauratti yleisöä. Näytelmässä esiintyi monia henkilöitä. Peppi asui pienessä, sotkuisessa Huvikummussa hevosensa ja apinansa kanssa. Tommi ja Annika pitivät Pepistä, vaikka tämä välillä valehtelikin. Peppi kävi Tommin ja Annikan kanssa sirkuksessa. Peppi ei oikein ymmärtänyt, että mitä sirkuksessa tehdään. Peppi taisteli voimamiestä vastaan, ja voitti sen. Näytelmässä esiintyi myös Rouva Ryöppyvaara, jota Peppi kutsui Rouva Ryppynaamaksi. Peppi kävi kerran myös koulussa, mutta se ei sopinut hänelle. Rouva Ryöppyvaara tahtoi Pepin omiin hoiviinsa, koska hänellä ei ollut vanhempia kotona. Pepin isä oli merillä, ja äiti enkelinä taivaassa. Peppi kävi kerran myös Tommin ja Annikan luona. Pepin isä tuli pian Huvikumpuun. Peppi pyysi isäänsä menemään piiloon, koska Rouva Ryöppyvaara oli tulossa hakemaan Peppiä kahden poliisin kanssa omiin hoiviinsa, koska hän ei uskonut, että Pepillä oli vanhemmat. Peppi kuitenkin pelleili niin, ettei poliisit saaneet häntä kiinni. Poliisit ja Rouva Ryöppyvaara olivat kerran ennenkin tulleet hakemaan Peppiä, mutta Peppiä ei saa kiinni ihan helpolla. Kun Pepin isä tuli esiin, niin Rouva Ryöppyvaara ja poliisit lähtivät karkuun. Peppi oli innokas, kun hän näki taas isänsä. Peppi aikoi lähteä hänen kanssaan merelle, mutta hän ei voinut jättää parhaita kavereitaan - Tommia ja Annikaa.
Siispä Peppi jäi Huvikumpuun Tommin ja Annikan luokse.

Minusta Peppi Pitkätossu oli hauska!

T. Emilia

Peppi Pitkätossu

Peppi Pitkätossu musiikkinäytelmä

Kolmoisluokkalaiset kävivät 7.4 katsomassa näytelmän Peppi Pitkätossu, ohjaaja oli Anu Sallinen.

Esitys oli hauska ja sopi myös aikuisille. Peppi esitys kertoi siitä kun Peppi muutti Huvikumpuun. Hän tapasi siellä Tommin ja Annikan. Pian heistä tuli parhaat ystävät. Tommi ja Annika suostuttelivat myös Pepin kouluun. Kun Peppi meni kouluun oli kaikilla hauskaa, paitsi opettajalla. Peppi kävi myös sirkuksessa Tommin ja Annikan kanssa. Pepillä oli myös ongelma. Tai siis monta. Kaksi poliisia yrittivät saada Pepin kiinni, ja viedä tämä lastenkotiin tai Rouva Ryöppyvaaran kotiin. Siksi koska tämä asui yksin. Kerran kuitenkin Pepin isä tui käymään Pepin luo. Hän halusi Pepin merelle. Peppi joutui valitsemaan tuleeko merelle isänsä mukaan, vai jää Tommin ja Annikan luo Huvikumpuun.

Peppi esityksessä olivat roolit: Peppi, Herra Tossavainen, hevonen, Rouva Ryöppyvaara, poliisit, merimiehet, Pepin isä, rosvot, Tommi, Annika, Tommin ja Annikan äiti ja paljon muita henkilöitä.

Peppi on varmasti sopiva estitys kaikille.

Tehnyt, Veera

Peppi Pitkätossu 7.4