torstai 20. tammikuuta 2011
maanantai 17. tammikuuta 2011
Joulupukin onni käntyy
Revontulet räiskyivät Korvatunturin kirkkaalla yötaivaalla. Lunta oli satanut, ja juuri töistään tulleet tontut marssivat Joulumuorin luokse, lämpimälle glögille ja vastaleivotuille pipareille. Piparin tuoksu leijui ilmassa , ja kaikkialla oli jouluinen tunnelma. Jouluun oli enää viisi päivää, ja kaikki odottivat innolla, että Joulupukki nousisi rekeensä, 12 poron vetämänä, jakamaan lahjoja kaikille maailman lapsille. Erityisesti pieni tonttu nimeltä Nina, odotti kovin innoissaan näkevänsä lasten ilahtuneet ilmeet, saamistaan lahjoista. Nina oli tavallista tonttua pienempi, tummatukkainen ja punanuttuinen. Koska Nina oli pieni, hänen oli vaikea tehdä töitä.
Pakkanen rätisi taivaalla, ja lumi leijaili, kunnes se hävisi valkeaan maahan. Pakkanen herätteli myös uniset tontut töihinsä. Toinen toistensa jälkeen tontut laahustivat aamiaiselle ja sitten omiin puuhiinsa. Myös Nina oli lähtenyt töihinsä, Joulupukin pajalle. Pajassa oli lämmintä. Ovi aukeni, kun Joulupukki asteli sisään punaisessa takissaan.
- Huomenta ! Joulupukki tervehti tonttuja, jotka keskeyttivät työnsä.
- Huomenta, pukki ! Kuului eri tahoilta.
- Noniin, kaikilla taitaakin olla selvänä tekemiset. Joulupukki sanoi, ja tontut jatkoivat hommiaan.
- Nina ... sinä voit vaikka maalata jotakin, pukki sanoi Ninalle joka seisoi toimettomana.
- Juu ... Nina sanoi ja marssi nukkejen luokse, jotta voisi maalata niille kasvot.
Nina otti esille vaaleahiuksisen tyttönuken, jolla oli hieno sininen mekko päällä. Tytölle pitäisi tehdä siniset silmät, siro nenä, punaiset posket ja hymyilevä suu. Nina otti pensselin esille, jolla hän sitten maalasi suun. Silmiä maalatessaan hän hieman horjahti, ja pläts ! Väriä roiskahi tytön mekolle.
- Oi ei ! Tämä varmaan johtuu pienuudestani.
Silloin Joulupukki sattui tulemaan.
- Nina, voi voi voi, taas yksi nukke pilalla. Kuules, sinun on varmaan parasta mennä Joulumuorin luokse auttamaan häntä, missä nyt apua tarvitseekaan, Joulupukki sanoi.
- Anteeksi, Nina sopersi.
- Menen oitis ... hän sanoi ja katosi, ulos kylmään.
Muorin luona tuoksui vastaleivottu pulla, ja muori itse hyräili hiljakseen, kun hän valmisti piparkakkutaikinaa. Joulumuorin punainen esiliina oli valkea jauhoista. Muori ei huomannut kun Nina tuli.
- Hei ... Nina sopersi.
- Ai, hei Nina ! Muori tervehti, pyyhkien kätensä esiliinaansa.
- Tuota ... voisinko tulla auttamaan ? Nina kysyi.
- Totta kai, Joulumuori hymyili pienelle Ninalle.
- Voisit vaikka painaa piparimuotteja taikinaan, muori sanoi ja ojensi muotin Ninalle.
- Okei, Nina vastasi, ja otti muotin vastaan.
Muotti oli hienosti tehty, sydämmen muotoinen. Nina painoi kaikella voimallaan muottia taikinaan, mutta se ei uponnut kunnolla.
- Voi ei. Ei minusta ole mihinkään, koska olen niin pieni. Nina sanoi surullisena.
- No, minä voin sitten tehdä nämä. Voisit mennä vaikka .. no, minne nyt haluat. Muori sanoi, miettien Ninalle sopivaa hommaa, mutta ei sitten keksinyt mitän sopivaa puuhaa, niin pienelle tontulle.
Nina maleksi surullisena siitä, että hän ei voinnut tehdä mitään. Hän maleksi porotalliin. Etsi mukavan paikan, suuren säkin pohjalta, ja nukahti sinne.
Kirkkaat auringonsäteet kutittelivat Ninan varpaita, niin että tyttö heräsi. Joku kutitti Ninan nenää.
- A .. a .. Atshii ! Nina aivasti.
Hän katsoi mikä häntä kutitti. Se oli valkoinen joutsenensulka. Nina piti sulasta. Se oli juuri sopivan kokoinen hänelle. Hän nousi ylös, ja tallusteli sitten sisään, jossa muut tontut jo ahmivat aamupuuroaan.
- Huomenta ! Nina huudahti, ja juoksi samantien yläkertaan, hänen omaan huoneeseen, joka oli pieni, niin pieni, että tavallisia tonttuja mahtuisi huoneeseen vain 6. Nina avasi lipaston laatikon ja sujautti sulan sinne. Sitten hän meni alakertaan aamiaiselle.
Oli jouluaattoaamu, ja kaikkialla oli kova kuhina. Myös Nina oli herännyt tänään hyvin aikaisin, vaikka hänellä ei ollut mitään tekemistä, koska oli niin pieni. Nina juoksi porotalliin. Tallissakin kaikki porot jo aistivat, että pian he lähtisivät pitkälle retkelle. Niinhä aina joka 24 päivä joulukuussa tapatui. Tontut harjailivat poroja, ja niiden valjaita. Kaikki näytti olevan kunnossa. Enää vain olisi pakattava suuri säkki, minne kaikki lahjat voisivat mahtua, ja se oli aivan tallin perällä. Se oli sama säkki, josta Nina oli löytänyt joutsenensulan, joka muuten oli taikasulka. Kun vain Nina toivoisi jotain hyvää tapahtuvan, se tapahtuisi, mutta vain, jos se olisi hyvätoivomus. Ninan suuri houkutus oli tietysti kasvaa. Ninan kasvamiseen kyllä tarvittaisiin ihme, oli kaikkien mielipide. Niinpä Ninakin uskoi, että ei kasvaisi. Ninaa alkoi väsyttää kamalasti, sillä hän oli valvonut koko yön, tutkien sulkaa. Niinpä hän sitten nukahti, erääseen säkkiin, jossa oli mukavan pehmeät laidat.
Kulkuset helisivät Ninan korvissa. Mutta, Nina oli umpiunessa, ja uskoi helkkeenkin olevan unta. Mutta, mutta, nythän hän jo tunsi liikkuvansa. Ninä säpsähti äkkiä hereille. Hän näki vain paketteja, jotka olivat kääritty koristeltuihin papereihin, ja erivärisiin nauhoihin. Nyt Ninalle valkeni.
- Kulkuset ... lahjat ... liike .. Joulupukin lahjareki ! Nina oli pukin lahjareessä ! Aivan varmasti, olisi vain päästävä pois säkistä, ja näkisi kaiken upean, minkä pukki näkee joka jouluaatto.
Mutta mitä nyt ? Tymähdys, toinen, ja ääk ! He syöksyivät maahan. Ninan sulka tipahti taskusta.
- Apua ! Auta pukkia saamaan reki hallintaan ! Nina voihkaisi, sulka kuuli sen, ja kaikki oli taas ennallaan.
Kiitokseksi siitä että Nina oli toivonut muulle henkilölle, hän nosti Ninan pukin viereen, ja suurensi tämän kokoa hieman, normaaliin tontun kokoon.
Kirjoittanut ja keksinyt, Veera
Pakkanen rätisi taivaalla, ja lumi leijaili, kunnes se hävisi valkeaan maahan. Pakkanen herätteli myös uniset tontut töihinsä. Toinen toistensa jälkeen tontut laahustivat aamiaiselle ja sitten omiin puuhiinsa. Myös Nina oli lähtenyt töihinsä, Joulupukin pajalle. Pajassa oli lämmintä. Ovi aukeni, kun Joulupukki asteli sisään punaisessa takissaan.
- Huomenta ! Joulupukki tervehti tonttuja, jotka keskeyttivät työnsä.
- Huomenta, pukki ! Kuului eri tahoilta.
- Noniin, kaikilla taitaakin olla selvänä tekemiset. Joulupukki sanoi, ja tontut jatkoivat hommiaan.
- Nina ... sinä voit vaikka maalata jotakin, pukki sanoi Ninalle joka seisoi toimettomana.
- Juu ... Nina sanoi ja marssi nukkejen luokse, jotta voisi maalata niille kasvot.
Nina otti esille vaaleahiuksisen tyttönuken, jolla oli hieno sininen mekko päällä. Tytölle pitäisi tehdä siniset silmät, siro nenä, punaiset posket ja hymyilevä suu. Nina otti pensselin esille, jolla hän sitten maalasi suun. Silmiä maalatessaan hän hieman horjahti, ja pläts ! Väriä roiskahi tytön mekolle.
- Oi ei ! Tämä varmaan johtuu pienuudestani.
Silloin Joulupukki sattui tulemaan.
- Nina, voi voi voi, taas yksi nukke pilalla. Kuules, sinun on varmaan parasta mennä Joulumuorin luokse auttamaan häntä, missä nyt apua tarvitseekaan, Joulupukki sanoi.
- Anteeksi, Nina sopersi.
- Menen oitis ... hän sanoi ja katosi, ulos kylmään.
Muorin luona tuoksui vastaleivottu pulla, ja muori itse hyräili hiljakseen, kun hän valmisti piparkakkutaikinaa. Joulumuorin punainen esiliina oli valkea jauhoista. Muori ei huomannut kun Nina tuli.
- Hei ... Nina sopersi.
- Ai, hei Nina ! Muori tervehti, pyyhkien kätensä esiliinaansa.
- Tuota ... voisinko tulla auttamaan ? Nina kysyi.
- Totta kai, Joulumuori hymyili pienelle Ninalle.
- Voisit vaikka painaa piparimuotteja taikinaan, muori sanoi ja ojensi muotin Ninalle.
- Okei, Nina vastasi, ja otti muotin vastaan.
Muotti oli hienosti tehty, sydämmen muotoinen. Nina painoi kaikella voimallaan muottia taikinaan, mutta se ei uponnut kunnolla.
- Voi ei. Ei minusta ole mihinkään, koska olen niin pieni. Nina sanoi surullisena.
- No, minä voin sitten tehdä nämä. Voisit mennä vaikka .. no, minne nyt haluat. Muori sanoi, miettien Ninalle sopivaa hommaa, mutta ei sitten keksinyt mitän sopivaa puuhaa, niin pienelle tontulle.
Nina maleksi surullisena siitä, että hän ei voinnut tehdä mitään. Hän maleksi porotalliin. Etsi mukavan paikan, suuren säkin pohjalta, ja nukahti sinne.
Kirkkaat auringonsäteet kutittelivat Ninan varpaita, niin että tyttö heräsi. Joku kutitti Ninan nenää.
- A .. a .. Atshii ! Nina aivasti.
Hän katsoi mikä häntä kutitti. Se oli valkoinen joutsenensulka. Nina piti sulasta. Se oli juuri sopivan kokoinen hänelle. Hän nousi ylös, ja tallusteli sitten sisään, jossa muut tontut jo ahmivat aamupuuroaan.
- Huomenta ! Nina huudahti, ja juoksi samantien yläkertaan, hänen omaan huoneeseen, joka oli pieni, niin pieni, että tavallisia tonttuja mahtuisi huoneeseen vain 6. Nina avasi lipaston laatikon ja sujautti sulan sinne. Sitten hän meni alakertaan aamiaiselle.
Oli jouluaattoaamu, ja kaikkialla oli kova kuhina. Myös Nina oli herännyt tänään hyvin aikaisin, vaikka hänellä ei ollut mitään tekemistä, koska oli niin pieni. Nina juoksi porotalliin. Tallissakin kaikki porot jo aistivat, että pian he lähtisivät pitkälle retkelle. Niinhä aina joka 24 päivä joulukuussa tapatui. Tontut harjailivat poroja, ja niiden valjaita. Kaikki näytti olevan kunnossa. Enää vain olisi pakattava suuri säkki, minne kaikki lahjat voisivat mahtua, ja se oli aivan tallin perällä. Se oli sama säkki, josta Nina oli löytänyt joutsenensulan, joka muuten oli taikasulka. Kun vain Nina toivoisi jotain hyvää tapahtuvan, se tapahtuisi, mutta vain, jos se olisi hyvätoivomus. Ninan suuri houkutus oli tietysti kasvaa. Ninan kasvamiseen kyllä tarvittaisiin ihme, oli kaikkien mielipide. Niinpä Ninakin uskoi, että ei kasvaisi. Ninaa alkoi väsyttää kamalasti, sillä hän oli valvonut koko yön, tutkien sulkaa. Niinpä hän sitten nukahti, erääseen säkkiin, jossa oli mukavan pehmeät laidat.
Kulkuset helisivät Ninan korvissa. Mutta, Nina oli umpiunessa, ja uskoi helkkeenkin olevan unta. Mutta, mutta, nythän hän jo tunsi liikkuvansa. Ninä säpsähti äkkiä hereille. Hän näki vain paketteja, jotka olivat kääritty koristeltuihin papereihin, ja erivärisiin nauhoihin. Nyt Ninalle valkeni.
- Kulkuset ... lahjat ... liike .. Joulupukin lahjareki ! Nina oli pukin lahjareessä ! Aivan varmasti, olisi vain päästävä pois säkistä, ja näkisi kaiken upean, minkä pukki näkee joka jouluaatto.
Mutta mitä nyt ? Tymähdys, toinen, ja ääk ! He syöksyivät maahan. Ninan sulka tipahti taskusta.
- Apua ! Auta pukkia saamaan reki hallintaan ! Nina voihkaisi, sulka kuuli sen, ja kaikki oli taas ennallaan.
Kiitokseksi siitä että Nina oli toivonut muulle henkilölle, hän nosti Ninan pukin viereen, ja suurensi tämän kokoa hieman, normaaliin tontun kokoon.
Kirjoittanut ja keksinyt, Veera
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Missä olisi vettä?
Eräänä utuisena aamuna loppui pilvenhattaralta kuulunut korina ja puhina. Suurisuinen jättiläinen oli herännyt yöuniltaan.
Parin haukottelun ja venytyksen jälkeen jättihuomasi, että hänellä oli niin kova jano, että oikein heikotti. Heikosti ja hitaasti se nousi pehmoiselta pediltään ja käveli oman kotipilvensä toiseen päähän, jossa oli keittiö. Jätti avasi hanan, mutta sieltä ei tullit mitään, ei edes vettä. Hieman hermostunut jätti päätti monien kaappien lisäksi katsoa myös jääkaappiin, jospa siellä olisi mehua tms. mutta ei siellä ollut muuta kuin pari makkaraa ja parituhatta kalapuikkoa.
- Voi ei, minähän ostin juuri pari kuukautta sitten paljon mehua... Kukakohan ne kaikki on juonut? En ainankaan minä, jätti sanoi surullisena.
- Nyt on mentävä heti etsimään vettä, ennen kuin on liiam myöhäistä, se totesi hetken päästä ja heitti takin ylleen.
Jättiläinen löntysti surullisena kohti tuolia. Hän istui tuokion pienellä punaisella tuolillaan ja käveli sitten mietteliään näköisenä vesi hanaa kohti. Se tarkisti vielä, ettei siitä vaan tullut tippaakaan vettä, mutta ei sitä läpinäkyvää ainetta edes näkynyt. Silloin hänellä välähti, hänhän voisi mennä metsään ja tarkkailla, olisiko siellä puroja tai muita paikkojam joissa olisi vettä. Metsässä hän ohitti suon ja huomasi että sen lähellä oli peili. Peilistä heijastui jättiläisen kuva. Jättiläinen säikähti niin, että kiljaisi. Ja kun hän kun hän ei nähnyt metsässä ketään, hän ajatteli että oli itse se, jota säikähti. Siinä hän oli aivan oikeassa.
Pian jättiläinen jatkoi matkaa peili suuressa kourassaan, vaikka oli vielä hämmillään, kuka saattoi olla peilissä. Tiellä häntä tuli vastaan iso auto ja jättiläinenyritti lukea sitä.
- Kir-sus, eiku siis ööh... Olikohan se SIR-KUS?
Jättiläinen päätti ottaa asiasta tarkempaa selvää. Hän tallusti auton perässä ja huomasi, että se vie johonkin isoon telttaan, jonka ympärillä oli paljon ihmisiä. Kun kaikki ihmiset olivat teltassa, jättiläinen päätti mennä sisälle. Siellä se meni areenalle ja sai raukuvat suosionosoitukset, koska ihmiset luulivat, että jättiläinen kuului sirkukseen. Jätti kaivoi takkinsa taskusta peilin ja ihmetteli mille ihmiset olivat nauraneet. Silloin jättiläisen suusta tuli lyhyt ja ihmeellinen sana: Häh? Samassa peili muuttui suihkulähteeksi. Jätin silmät suurenivat maapallon kokoisiksi, ja suu ammollaan se otti pitkän askeleen eteensä. Vesi kielellä se alkoi lipittämään viileää, mutta puhdasta lähdevettä. Pian yleisö hiljeni, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen kuului ihmisjoukosta huuto:
- Jätti, olisitko ystävällinen ja antaisit meillekin sitä vettä? Kaupungimme kaivosta on loppunut vesi!
Eipä aikaakaan, kun jätti jo heitti vettä iloisena nauraen yleisön päälle. Myös yleisö rätkähti iloiseen nauruun. Kaikki vain aukaisivat suunsa, jolloin he saivat sen täyteen vettä.
- Kiitos jätti, kiitos todella paljon, kiitti yleisö yhteen ääneen.
Tämän pienen tankkaushetken jälkeen jätti täytti kaupungin suuren kaivon ja heitti taikalähteen läheiseen metsään. Koko kaupungin väki oli pitkän aikaa iloisia. Pian jätti palasi omalle pilvenhattaralleen.
Kirjoittanut: Emilia ja Lyydia
Parin haukottelun ja venytyksen jälkeen jättihuomasi, että hänellä oli niin kova jano, että oikein heikotti. Heikosti ja hitaasti se nousi pehmoiselta pediltään ja käveli oman kotipilvensä toiseen päähän, jossa oli keittiö. Jätti avasi hanan, mutta sieltä ei tullit mitään, ei edes vettä. Hieman hermostunut jätti päätti monien kaappien lisäksi katsoa myös jääkaappiin, jospa siellä olisi mehua tms. mutta ei siellä ollut muuta kuin pari makkaraa ja parituhatta kalapuikkoa.
- Voi ei, minähän ostin juuri pari kuukautta sitten paljon mehua... Kukakohan ne kaikki on juonut? En ainankaan minä, jätti sanoi surullisena.
- Nyt on mentävä heti etsimään vettä, ennen kuin on liiam myöhäistä, se totesi hetken päästä ja heitti takin ylleen.
Jättiläinen löntysti surullisena kohti tuolia. Hän istui tuokion pienellä punaisella tuolillaan ja käveli sitten mietteliään näköisenä vesi hanaa kohti. Se tarkisti vielä, ettei siitä vaan tullut tippaakaan vettä, mutta ei sitä läpinäkyvää ainetta edes näkynyt. Silloin hänellä välähti, hänhän voisi mennä metsään ja tarkkailla, olisiko siellä puroja tai muita paikkojam joissa olisi vettä. Metsässä hän ohitti suon ja huomasi että sen lähellä oli peili. Peilistä heijastui jättiläisen kuva. Jättiläinen säikähti niin, että kiljaisi. Ja kun hän kun hän ei nähnyt metsässä ketään, hän ajatteli että oli itse se, jota säikähti. Siinä hän oli aivan oikeassa.
Pian jättiläinen jatkoi matkaa peili suuressa kourassaan, vaikka oli vielä hämmillään, kuka saattoi olla peilissä. Tiellä häntä tuli vastaan iso auto ja jättiläinenyritti lukea sitä.
- Kir-sus, eiku siis ööh... Olikohan se SIR-KUS?
Jättiläinen päätti ottaa asiasta tarkempaa selvää. Hän tallusti auton perässä ja huomasi, että se vie johonkin isoon telttaan, jonka ympärillä oli paljon ihmisiä. Kun kaikki ihmiset olivat teltassa, jättiläinen päätti mennä sisälle. Siellä se meni areenalle ja sai raukuvat suosionosoitukset, koska ihmiset luulivat, että jättiläinen kuului sirkukseen. Jätti kaivoi takkinsa taskusta peilin ja ihmetteli mille ihmiset olivat nauraneet. Silloin jättiläisen suusta tuli lyhyt ja ihmeellinen sana: Häh? Samassa peili muuttui suihkulähteeksi. Jätin silmät suurenivat maapallon kokoisiksi, ja suu ammollaan se otti pitkän askeleen eteensä. Vesi kielellä se alkoi lipittämään viileää, mutta puhdasta lähdevettä. Pian yleisö hiljeni, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen kuului ihmisjoukosta huuto:
- Jätti, olisitko ystävällinen ja antaisit meillekin sitä vettä? Kaupungimme kaivosta on loppunut vesi!
Eipä aikaakaan, kun jätti jo heitti vettä iloisena nauraen yleisön päälle. Myös yleisö rätkähti iloiseen nauruun. Kaikki vain aukaisivat suunsa, jolloin he saivat sen täyteen vettä.
- Kiitos jätti, kiitos todella paljon, kiitti yleisö yhteen ääneen.
Tämän pienen tankkaushetken jälkeen jätti täytti kaupungin suuren kaivon ja heitti taikalähteen läheiseen metsään. Koko kaupungin väki oli pitkän aikaa iloisia. Pian jätti palasi omalle pilvenhattaralleen.
Kirjoittanut: Emilia ja Lyydia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)