Saukko

Saukko on vesielämään sopeutunut näätäeläin. Sen hyvän turkin takia Saukko on ennen ollut haluttu riistaeläin, joten sen kanta pieneni monilla mailla. Saukko on elpynyt kuitenkin hyvin. Jopa Suomessa Saukko on ollut pari kertaa sukupuuton partaalla. Siksi Saukko onkin rauhoitettu eläin, se rauhoitettiin vuonna 1974.



Saukon ruumis on n. 50 - 100 senttiä ja sen hännänpituus on n. 28 - 55 cm. Täysikasvuinen Saukko painaa n. 5 - 10 kiloa.


Saukon ruumis on pitkänomainen ja virtaviivainen. Sen jalat ovat melko lyhyet ja häntä kapenee loppuun päin. Saukon turkki on tuuhea ja vettä hylkivä, siksi se ei palele uidessaan hyisissä vesissä, ja köllötellessään jäällä. Sen aluskarva lämmittää sitä hyvin, eikä se pääse kastumaan. Sopeutuminen vesielämään näkyy hyvin kun se sulkee korvansa sukeltaessa.


Saukko merkitsee reviirinsä hajumerkillä. Saukko kesyyntyy helposti ihmisten seurassa.


Saukkoa tavataan kolmessa maanosassa, jotka ovat Eurooppa, Aasia ja Afrikka. Saukkoa tavattiin ennen lähes koko Euroopassa vesistöjen äärellä – merenrannoilla, järvien ja jokien partailla. 1900-luvulla alkanut kannan taantuminen on aiheuttanut sen häviämisen monilta alueilta. Jokseenkin häiriintymätön populaatio on enää vain Norjan rannikolla, Skotlannin länsirannikolla ja Irlannissa.


Saukolla on laaja elinpiiri, jonka alueella se pesii yleensä koloissa, jotka ovat kuuluneet muille eläimille kuten ketuille tai mäyrille. Elinalueensa saukko merkitsee ulostemerkeillä. Jotkin saukkolajit puolustavat omaa reviiriä, joillakin elinpiirit voivat olla osittain tai jopa kokonaan päällekkäin. Saukolle luonteva elintapa on jatkuva kiertely. Useimmiten saukot kulkevat erakkoina omaa vesistöreittiään edestakaisin. Koiras voi hallita jopa 40 km:n pituudelta rantaa ja vaellella saalisretkillään keskimäärin noin 10 km yössä. Saukko pysyttelee mieluiten vedessä tai sen läheisyydessä. Se voi kuitenkin kulkea suuriakin matkoja maalla, esimerkiksi nälän ajamana.
Saukot ovat leikkisiä eläimiä ja saattavat esimerkiksi laskea mäkeä lumipenkalta joen jäälle öisin. Saukko on aktiivisempi yöaikaan kuin päivisin, mikä voi johtua ihmisten pelosta. Toisaalta tunnetaan myös lukuisia tapauksia, joissa seurallinen ja leikkisä saukko on hakeutunut ihmisasunnoille, varsinkin jäätyään syystä tai toisesta yksin.


Saukko syö lähinnä kalaa. Sen ruokavalioon kuuluu myös pikkunisäkkäitä. Aikuinen saukko syö päivässä 1-1,5 kiloa kalaa. Talvella saukko joutuu usein kalastamaan jään alla pimeässä. Tämä ei kuitenkaan tuota sille ongelmia, sillä herkkien tuntoviiksiensä avulla se pystyy pimeässäkin seuraamaan kalojen liikkeitä. Tarvittaessa saukko pystyy olemaan veden alla jopa viisi minuuttia yhtäjaksoisesti.




Saukot ovat yksineläjiä, jotka tapaavat toisiaan vain lyhyenä lisääntymisaikana. Saukkonaaras on sukukypsä noin puolitoistavuotiaana, koiras kaksivuotiaana. tarhassa yksilöt kypsyvät hitaammin. Kiima-aika toistuu säännöllisesti ympäri vuoden, yleensä se on kuitenkin keväällä, enimmäkseen helmi-huhtikuussa. Kaikki saukot synnyttävät maalle, usein luolaan. Poikasia on kerrallaan 1-5 ja ne syntyvät 63-65 päivän kantoajan jälkeen. Naaras hoitaa poikasensa yksin, ja poikaset seuraavat emoaan miltei koko ensimmäisen vuoden ajan. Emo opettaa poikasiaan kalastamaan, aluksi päästäen niille omaa saalistaan harjoituksen vuoksi.


Eurooppalainen Saukko elää yleensä n. 17 vuotiaaksi.

Kirjoittanut : Veera

Majavat


Majavat ovat isoja, lättähäntäisiä nisäkkäitä, jotka elelevät järvien rannoilla. Nämä ruskeaturkkiset jyrsijät kokoavat kaatamistaan puista patoja, joissa ne asustavat ja hankkivat ruokaa näin rakentamistaan tekoaltaista. Majavat ovat norsujen kanssa ainoita eläimiä, jotka pystyvät kantamaan täysikasvuisen puun paikasta toiseen. Syksyllä ne keräävät pesänsä lähistölle suuret määrät valmiiksi katkottuja puunrunkoja ja oksia (syötäväksi), jotta ne pärjäisivät talven yli.

Majavien heimoon kuuluu nykyään vain yksi suku, mutta erihistorialisella ajalla eli muitakin sukuja ja lajeja, kuten jättiläismajava. Ne tunnetaan vain fossiililöytöjen avulla.



YLEISTIETOA MAJAVISTA

PITUUS: 75-10 cm, häntä 30 cm
PAINO: 15-30 kg
RAVINTO: vesikasvit ja niiden juuret, pensaiden ja puiden kuori ja lehdet
LISÄÄNTYMINEN: Synnyttää touko-kesäkuussa kolme poikasta

SINISORSA

Tuntomerkit: Koiraan pää on väriltään vihreä, kaulassa on valkoinen raita ja siipien yläpinnalta löytyy leveä sininen raita, jossa on valkoiset reunukset, naaras on hyvin maastoon suojautuva ruskean kirjavan asunsa vuoksi
Pituus: 55-60cm, siipien kärkiväli on noin 95cm
Ravinto: Syö matalahkosta vedestä vesikasveja, lisäksi sinisorsa syö myös siemeniä ja veden pikkueläimiä
Pesintä: Sinisorsa munii n. 6-10 munaa rantakasvuston suojaan

MUUTA MIELENKIINTOISTA TIETOA SINISORSASTA

Sinisorsaa tapaa koko Suomessa, ja vaikka se kuuluukin muuttolintuihin, jää pieni osa niistä joskus Suomeen talvehtimaan, jos niille on tarjolla pienikin sula vesipaikka. Sinisorsat elävät kaikenlaisilla vesillä, enimmäkseen ne oleskelevat matalahkossa rantavedessä, josta ne saavat hyvin ravintoa. Se pesii matalaan rantaveteen vesikasvuston suojaan. Pesään se tekee yleensä n. 6-10 munaa, jotka ovat väriltään vihertävänharmaita. Poikaset ovat jo lähes synnyttyään valmiita lähtemään veteen, mutta lentokykyisiä ne ovat vasta parin kuukauden ikäisinä. Sinisorsa kuuluu puolisukeltajiin jouhisorsien, lapasorsan, haapanan, heinätavin ja harmaasorsan, sekä ristisorsan kanssa.

TEKSTIN KIRJOITTI EMILIA

Olipa kerran pieni musta koira, joka oli koko elämänalkunsa asustanut erään vanhan perheen hylkäämässä leikkimökissä. Pieni musta koira oli saanut hieman ravintoa eräältä kiltiltä tytöntylleröltä päivittäin. Tyttö oli vähentänyt käyntejään aina päivä päivältä, pian kokonaan unohtanut pennun. Nyt pieni musta koira joutuikin itse hankkimaan ravintonsa, niinpä se päätti kurkistaa ulos leikkimökistä ja tutustua avaraan ulkomaailmaan. Pentu työnsi kaikin voimin leikkimökin oven auki ja astui ulos siristelleen silmiään, nimittäin aurinko hymyili sille pilveettömällä taivaalla. Hetkenaikaa siristeltyään pentu katseli ympärilleen ja mietti: " Mihin suuntaan sitä oikein menisi? " Eipä aikaakaan, kun pentu jo päättikin lähteä metsää kohti vaeltamaan. Aurinkoinen ja lämmin maisema muuttuikin hieman karummaksi ja pimeämmäksi. Pentu senkun vaelsi pitkin kapeaa metsäpolkua etsien löytämättä. Kun pieni musta koira aikansa oli tassutellut, päätyi se suurien niittyjen keskelle, ja pian pentu tunsi niskassaan jotain märkää ja epämukavaa. Se oli lehmä, lehmän turpa. - Hei kuka sinä oikein olet? Et muistuta yhtään minun äitiäni, pieni musta koira kummasteli. - Ammuu, olen lehmä, nimeltäni Mansikki, kukas sinä olet? lehmä vastasi. - Olen.. olen koira, mutta mikä ihme on nimi? pentu ihmetteli. - Nimi on sellainen juttu.. Se on hieman vaikea selittää mutta jos minua kutsutaan, eli jos joku sanoo nimeni, tiedän tulla paikalle, sellainen nimi on ainakin minun tietääkseni. - Aa, mikäköhän minun nimeni on? pentu kysyi itseltään jatkaen matkaa. Pian pieni musta koira löysi kuin löysikin itsensä lasten keskeltä. - Hei katso Anna, tuossapa on söpö koira! Jatkoa odotellen, Emilia

Rahulan koulun hiihtokilpailut

TOIMITTAJA : VEERA SAARINEN

Torstaina, 10.03.2011, Rahulan koulussa järjestettiin hiihtokilpailu. Kilpailuihin osallistui kaikki koulun oppilaat. Oppilaiden lisäksi paikalla olivat koulun opettajat, ja laduntekijä. 3 - 6 luokkalaiset hiihtivät viitostien toisellä puolella olevalla ladulla, joka oli 2 km pitkä. Esikoululaiset ja 1 - 2 hiihtivät pellolla. 3 - 4 tytöt valmistautuvat lähtöön. Kaikkia jännittää, ainankin vähän.
Koululla keittäjä Eija laittaa hiihtäjille lämmintä mehua ja keksiä. Kilpailujen jälkeen Tomi opettaja tulee kuuluttamaan voittajat :

Esikoulun tytöt : Tänä vuotena kultamitallin sai Emmi. Toiseksi kiri Petra, ja pronssia Jennille.
Esikoulun pojat : Kultamittalli menee Jonille, hopea Eelikselle ja kolmannelle sijalle tuli Voitto.
1 - 2 luokan tytöt : Ensimmäisenä Hilja, toiseksi tuli Silja, ja kolmannelle sijalle pääsi Heidi.
1 - 2 luokan pojat : Kultaa sai näissä kisoissa Arttu, hopeaa Eemeli ja pronssia Juhalle.
3 - 4 luokan tytöt : Ensimmäiseksi kiri Lyydia, toiseksi tuli Katariina, ja kolmas oli Emilia.
3 - 4 luokan pojat : Kultaa Jerrylle, hopea tuli Jermulle, ja pronssia sai Jyri.
5 - 6 luokan tytöt : Ensimmäiseksi tuli Anna - Leena, toiseksi Riina, ja pronssi, kolmassija, Monalle.
5 - 6 luokan pojat : Kultaa sai Joosua, hopeaa Jesselle, ja pronssia Antille.

Onnea kaikille voittajille, ja kisaan osallistujille !

Hiihtokilpailut Rahulan koululla

TEKSTI: EMILIA MASSINEN

Tänään 10. maaliskuuta Rahulan koululla lähdettiin koulun pihasta ylittämään ruuhkaista 5-tietä, jonka toisella puolella ladut jo odottelivat hiihtäjiään. Kolmannesta luokasta kuutosluokkalaisiin asti hiihdettiin isoilla laduilla, alemmat luokat hiihtivät koulun omalla jäällä.

Ladut olivat hyvin liukkaat nuoskakelin takia. Siksi suurimmalla osalla oli hyvin voidellut sukset. Muuten sää oli varsin mukava, vaikka aurinko ei kylläkään näyttäytynyt, vaan pysyi taivaalla asustavien pilvien takana.

Esikoululaisten tyttöjen sarjan voittaja oli Emmi, 1-2 luokan Hilja, 3-4 luokan Lyydia ajalla 9.02 ja 5-6 luokan Anna ajalla 11.36.
Esikoululaisten poikien sarjan voittaja oli Joni, 1-2 luokan Arttu, 3-4 luokan Jerry ajalla 9.56 ja 5-6 luokan Joosua ajalla 12.08.

Tulokset oppilaille kerrottiin samana päivänä, mutta itse mitalit jaettiin vasta seuraavana päivänä, perjantaina aamunavauksessa. Iloisesti 3-6 luokkalaiset lähtivät palkinnot onnellisena saaneena hiihtämään laavulle, jonka edestakaisin matka oli kaikenkaikkiaan 6 kilometriä. Laavulla he söivät maukkaita makkaroita sekä muita eväitään unohtamatta kaakaoita ja mehuja.

Joulupukin onni käntyy

Revontulet räiskyivät Korvatunturin kirkkaalla yötaivaalla. Lunta oli satanut, ja juuri töistään tulleet tontut marssivat Joulumuorin luokse, lämpimälle glögille ja vastaleivotuille pipareille. Piparin tuoksu leijui ilmassa , ja kaikkialla oli jouluinen tunnelma. Jouluun oli enää viisi päivää, ja kaikki odottivat innolla, että Joulupukki nousisi rekeensä, 12 poron vetämänä, jakamaan lahjoja kaikille maailman lapsille. Erityisesti pieni tonttu nimeltä Nina, odotti kovin innoissaan näkevänsä lasten ilahtuneet ilmeet, saamistaan lahjoista. Nina oli tavallista tonttua pienempi, tummatukkainen ja punanuttuinen. Koska Nina oli pieni, hänen oli vaikea tehdä töitä.

Pakkanen rätisi taivaalla, ja lumi leijaili, kunnes se hävisi valkeaan maahan. Pakkanen herätteli myös uniset tontut töihinsä. Toinen toistensa jälkeen tontut laahustivat aamiaiselle ja sitten omiin puuhiinsa. Myös Nina oli lähtenyt töihinsä, Joulupukin pajalle. Pajassa oli lämmintä. Ovi aukeni, kun Joulupukki asteli sisään punaisessa takissaan.
- Huomenta ! Joulupukki tervehti tonttuja, jotka keskeyttivät työnsä.
- Huomenta, pukki ! Kuului eri tahoilta.
- Noniin, kaikilla taitaakin olla selvänä tekemiset. Joulupukki sanoi, ja tontut jatkoivat hommiaan.
- Nina ... sinä voit vaikka maalata jotakin, pukki sanoi Ninalle joka seisoi toimettomana.
- Juu ... Nina sanoi ja marssi nukkejen luokse, jotta voisi maalata niille kasvot.
Nina otti esille vaaleahiuksisen tyttönuken, jolla oli hieno sininen mekko päällä. Tytölle pitäisi tehdä siniset silmät, siro nenä, punaiset posket ja hymyilevä suu. Nina otti pensselin esille, jolla hän sitten maalasi suun. Silmiä maalatessaan hän hieman horjahti, ja pläts ! Väriä roiskahi tytön mekolle.
- Oi ei ! Tämä varmaan johtuu pienuudestani.
Silloin Joulupukki sattui tulemaan.
- Nina, voi voi voi, taas yksi nukke pilalla. Kuules, sinun on varmaan parasta mennä Joulumuorin luokse auttamaan häntä, missä nyt apua tarvitseekaan, Joulupukki sanoi.
- Anteeksi, Nina sopersi.
- Menen oitis ... hän sanoi ja katosi, ulos kylmään.

Muorin luona tuoksui vastaleivottu pulla, ja muori itse hyräili hiljakseen, kun hän valmisti piparkakkutaikinaa. Joulumuorin punainen esiliina oli valkea jauhoista. Muori ei huomannut kun Nina tuli.
- Hei ... Nina sopersi.
- Ai, hei Nina ! Muori tervehti, pyyhkien kätensä esiliinaansa.
- Tuota ... voisinko tulla auttamaan ? Nina kysyi.
- Totta kai, Joulumuori hymyili pienelle Ninalle.
- Voisit vaikka painaa piparimuotteja taikinaan, muori sanoi ja ojensi muotin Ninalle.
- Okei, Nina vastasi, ja otti muotin vastaan.
Muotti oli hienosti tehty, sydämmen muotoinen. Nina painoi kaikella voimallaan muottia taikinaan, mutta se ei uponnut kunnolla.
- Voi ei. Ei minusta ole mihinkään, koska olen niin pieni. Nina sanoi surullisena.
- No, minä voin sitten tehdä nämä. Voisit mennä vaikka .. no, minne nyt haluat. Muori sanoi, miettien Ninalle sopivaa hommaa, mutta ei sitten keksinyt mitän sopivaa puuhaa, niin pienelle tontulle.
Nina maleksi surullisena siitä, että hän ei voinnut tehdä mitään. Hän maleksi porotalliin. Etsi mukavan paikan, suuren säkin pohjalta, ja nukahti sinne.

Kirkkaat auringonsäteet kutittelivat Ninan varpaita, niin että tyttö heräsi. Joku kutitti Ninan nenää.
- A .. a .. Atshii ! Nina aivasti.
Hän katsoi mikä häntä kutitti. Se oli valkoinen joutsenensulka. Nina piti sulasta. Se oli juuri sopivan kokoinen hänelle. Hän nousi ylös, ja tallusteli sitten sisään, jossa muut tontut jo ahmivat aamupuuroaan.
- Huomenta ! Nina huudahti, ja juoksi samantien yläkertaan, hänen omaan huoneeseen, joka oli pieni, niin pieni, että tavallisia tonttuja mahtuisi huoneeseen vain 6. Nina avasi lipaston laatikon ja sujautti sulan sinne. Sitten hän meni alakertaan aamiaiselle.

Oli jouluaattoaamu, ja kaikkialla oli kova kuhina. Myös Nina oli herännyt tänään hyvin aikaisin, vaikka hänellä ei ollut mitään tekemistä, koska oli niin pieni. Nina juoksi porotalliin. Tallissakin kaikki porot jo aistivat, että pian he lähtisivät pitkälle retkelle. Niinhä aina joka 24 päivä joulukuussa tapatui. Tontut harjailivat poroja, ja niiden valjaita. Kaikki näytti olevan kunnossa. Enää vain olisi pakattava suuri säkki, minne kaikki lahjat voisivat mahtua, ja se oli aivan tallin perällä. Se oli sama säkki, josta Nina oli löytänyt joutsenensulan, joka muuten oli taikasulka. Kun vain Nina toivoisi jotain hyvää tapahtuvan, se tapahtuisi, mutta vain, jos se olisi hyvätoivomus. Ninan suuri houkutus oli tietysti kasvaa. Ninan kasvamiseen kyllä tarvittaisiin ihme, oli kaikkien mielipide. Niinpä Ninakin uskoi, että ei kasvaisi. Ninaa alkoi väsyttää kamalasti, sillä hän oli valvonut koko yön, tutkien sulkaa. Niinpä hän sitten nukahti, erääseen säkkiin, jossa oli mukavan pehmeät laidat.

Kulkuset helisivät Ninan korvissa. Mutta, Nina oli umpiunessa, ja uskoi helkkeenkin olevan unta. Mutta, mutta, nythän hän jo tunsi liikkuvansa. Ninä säpsähti äkkiä hereille. Hän näki vain paketteja, jotka olivat kääritty koristeltuihin papereihin, ja erivärisiin nauhoihin. Nyt Ninalle valkeni.
- Kulkuset ... lahjat ... liike .. Joulupukin lahjareki ! Nina oli pukin lahjareessä ! Aivan varmasti, olisi vain päästävä pois säkistä, ja näkisi kaiken upean, minkä pukki näkee joka jouluaatto.
Mutta mitä nyt ? Tymähdys, toinen, ja ääk ! He syöksyivät maahan. Ninan sulka tipahti taskusta.
- Apua ! Auta pukkia saamaan reki hallintaan ! Nina voihkaisi, sulka kuuli sen, ja kaikki oli taas ennallaan.
Kiitokseksi siitä että Nina oli toivonut muulle henkilölle, hän nosti Ninan pukin viereen, ja suurensi tämän kokoa hieman, normaaliin tontun kokoon.



Kirjoittanut ja keksinyt, Veera

Missä olisi vettä?

Eräänä utuisena aamuna loppui pilvenhattaralta kuulunut korina ja puhina. Suurisuinen jättiläinen oli herännyt yöuniltaan.

Parin haukottelun ja venytyksen jälkeen jättihuomasi, että hänellä oli niin kova jano, että oikein heikotti. Heikosti ja hitaasti se nousi pehmoiselta pediltään ja käveli oman kotipilvensä toiseen päähän, jossa oli keittiö. Jätti avasi hanan, mutta sieltä ei tullit mitään, ei edes vettä. Hieman hermostunut jätti päätti monien kaappien lisäksi katsoa myös jääkaappiin, jospa siellä olisi mehua tms. mutta ei siellä ollut muuta kuin pari makkaraa ja parituhatta kalapuikkoa.
- Voi ei, minähän ostin juuri pari kuukautta sitten paljon mehua... Kukakohan ne kaikki on juonut? En ainankaan minä, jätti sanoi surullisena.
- Nyt on mentävä heti etsimään vettä, ennen kuin on liiam myöhäistä, se totesi hetken päästä ja heitti takin ylleen.
Jättiläinen löntysti surullisena kohti tuolia. Hän istui tuokion pienellä punaisella tuolillaan ja käveli sitten mietteliään näköisenä vesi hanaa kohti. Se tarkisti vielä, ettei siitä vaan tullut tippaakaan vettä, mutta ei sitä läpinäkyvää ainetta edes näkynyt. Silloin hänellä välähti, hänhän voisi mennä metsään ja tarkkailla, olisiko siellä puroja tai muita paikkojam joissa olisi vettä. Metsässä hän ohitti suon ja huomasi että sen lähellä oli peili. Peilistä heijastui jättiläisen kuva. Jättiläinen säikähti niin, että kiljaisi. Ja kun hän kun hän ei nähnyt metsässä ketään, hän ajatteli että oli itse se, jota säikähti. Siinä hän oli aivan oikeassa.

Pian jättiläinen jatkoi matkaa peili suuressa kourassaan, vaikka oli vielä hämmillään, kuka saattoi olla peilissä. Tiellä häntä tuli vastaan iso auto ja jättiläinenyritti lukea sitä.
- Kir-sus, eiku siis ööh... Olikohan se SIR-KUS?
Jättiläinen päätti ottaa asiasta tarkempaa selvää. Hän tallusti auton perässä ja huomasi, että se vie johonkin isoon telttaan, jonka ympärillä oli paljon ihmisiä. Kun kaikki ihmiset olivat teltassa, jättiläinen päätti mennä sisälle. Siellä se meni areenalle ja sai raukuvat suosionosoitukset, koska ihmiset luulivat, että jättiläinen kuului sirkukseen. Jätti kaivoi takkinsa taskusta peilin ja ihmetteli mille ihmiset olivat nauraneet. Silloin jättiläisen suusta tuli lyhyt ja ihmeellinen sana: Häh? Samassa peili muuttui suihkulähteeksi. Jätin silmät suurenivat maapallon kokoisiksi, ja suu ammollaan se otti pitkän askeleen eteensä. Vesi kielellä se alkoi lipittämään viileää, mutta puhdasta lähdevettä. Pian yleisö hiljeni, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen kuului ihmisjoukosta huuto:
- Jätti, olisitko ystävällinen ja antaisit meillekin sitä vettä? Kaupungimme kaivosta on loppunut vesi!
Eipä aikaakaan, kun jätti jo heitti vettä iloisena nauraen yleisön päälle. Myös yleisö rätkähti iloiseen nauruun. Kaikki vain aukaisivat suunsa, jolloin he saivat sen täyteen vettä.
- Kiitos jätti, kiitos todella paljon, kiitti yleisö yhteen ääneen.
Tämän pienen tankkaushetken jälkeen jätti täytti kaupungin suuren kaivon ja heitti taikalähteen läheiseen metsään. Koko kaupungin väki oli pitkän aikaa iloisia. Pian jätti palasi omalle pilvenhattaralleen.

Kirjoittanut: Emilia ja Lyydia