Joulupukin onni käntyy

Revontulet räiskyivät Korvatunturin kirkkaalla yötaivaalla. Lunta oli satanut, ja juuri töistään tulleet tontut marssivat Joulumuorin luokse, lämpimälle glögille ja vastaleivotuille pipareille. Piparin tuoksu leijui ilmassa , ja kaikkialla oli jouluinen tunnelma. Jouluun oli enää viisi päivää, ja kaikki odottivat innolla, että Joulupukki nousisi rekeensä, 12 poron vetämänä, jakamaan lahjoja kaikille maailman lapsille. Erityisesti pieni tonttu nimeltä Nina, odotti kovin innoissaan näkevänsä lasten ilahtuneet ilmeet, saamistaan lahjoista. Nina oli tavallista tonttua pienempi, tummatukkainen ja punanuttuinen. Koska Nina oli pieni, hänen oli vaikea tehdä töitä.

Pakkanen rätisi taivaalla, ja lumi leijaili, kunnes se hävisi valkeaan maahan. Pakkanen herätteli myös uniset tontut töihinsä. Toinen toistensa jälkeen tontut laahustivat aamiaiselle ja sitten omiin puuhiinsa. Myös Nina oli lähtenyt töihinsä, Joulupukin pajalle. Pajassa oli lämmintä. Ovi aukeni, kun Joulupukki asteli sisään punaisessa takissaan.
- Huomenta ! Joulupukki tervehti tonttuja, jotka keskeyttivät työnsä.
- Huomenta, pukki ! Kuului eri tahoilta.
- Noniin, kaikilla taitaakin olla selvänä tekemiset. Joulupukki sanoi, ja tontut jatkoivat hommiaan.
- Nina ... sinä voit vaikka maalata jotakin, pukki sanoi Ninalle joka seisoi toimettomana.
- Juu ... Nina sanoi ja marssi nukkejen luokse, jotta voisi maalata niille kasvot.
Nina otti esille vaaleahiuksisen tyttönuken, jolla oli hieno sininen mekko päällä. Tytölle pitäisi tehdä siniset silmät, siro nenä, punaiset posket ja hymyilevä suu. Nina otti pensselin esille, jolla hän sitten maalasi suun. Silmiä maalatessaan hän hieman horjahti, ja pläts ! Väriä roiskahi tytön mekolle.
- Oi ei ! Tämä varmaan johtuu pienuudestani.
Silloin Joulupukki sattui tulemaan.
- Nina, voi voi voi, taas yksi nukke pilalla. Kuules, sinun on varmaan parasta mennä Joulumuorin luokse auttamaan häntä, missä nyt apua tarvitseekaan, Joulupukki sanoi.
- Anteeksi, Nina sopersi.
- Menen oitis ... hän sanoi ja katosi, ulos kylmään.

Muorin luona tuoksui vastaleivottu pulla, ja muori itse hyräili hiljakseen, kun hän valmisti piparkakkutaikinaa. Joulumuorin punainen esiliina oli valkea jauhoista. Muori ei huomannut kun Nina tuli.
- Hei ... Nina sopersi.
- Ai, hei Nina ! Muori tervehti, pyyhkien kätensä esiliinaansa.
- Tuota ... voisinko tulla auttamaan ? Nina kysyi.
- Totta kai, Joulumuori hymyili pienelle Ninalle.
- Voisit vaikka painaa piparimuotteja taikinaan, muori sanoi ja ojensi muotin Ninalle.
- Okei, Nina vastasi, ja otti muotin vastaan.
Muotti oli hienosti tehty, sydämmen muotoinen. Nina painoi kaikella voimallaan muottia taikinaan, mutta se ei uponnut kunnolla.
- Voi ei. Ei minusta ole mihinkään, koska olen niin pieni. Nina sanoi surullisena.
- No, minä voin sitten tehdä nämä. Voisit mennä vaikka .. no, minne nyt haluat. Muori sanoi, miettien Ninalle sopivaa hommaa, mutta ei sitten keksinyt mitän sopivaa puuhaa, niin pienelle tontulle.
Nina maleksi surullisena siitä, että hän ei voinnut tehdä mitään. Hän maleksi porotalliin. Etsi mukavan paikan, suuren säkin pohjalta, ja nukahti sinne.

Kirkkaat auringonsäteet kutittelivat Ninan varpaita, niin että tyttö heräsi. Joku kutitti Ninan nenää.
- A .. a .. Atshii ! Nina aivasti.
Hän katsoi mikä häntä kutitti. Se oli valkoinen joutsenensulka. Nina piti sulasta. Se oli juuri sopivan kokoinen hänelle. Hän nousi ylös, ja tallusteli sitten sisään, jossa muut tontut jo ahmivat aamupuuroaan.
- Huomenta ! Nina huudahti, ja juoksi samantien yläkertaan, hänen omaan huoneeseen, joka oli pieni, niin pieni, että tavallisia tonttuja mahtuisi huoneeseen vain 6. Nina avasi lipaston laatikon ja sujautti sulan sinne. Sitten hän meni alakertaan aamiaiselle.

Oli jouluaattoaamu, ja kaikkialla oli kova kuhina. Myös Nina oli herännyt tänään hyvin aikaisin, vaikka hänellä ei ollut mitään tekemistä, koska oli niin pieni. Nina juoksi porotalliin. Tallissakin kaikki porot jo aistivat, että pian he lähtisivät pitkälle retkelle. Niinhä aina joka 24 päivä joulukuussa tapatui. Tontut harjailivat poroja, ja niiden valjaita. Kaikki näytti olevan kunnossa. Enää vain olisi pakattava suuri säkki, minne kaikki lahjat voisivat mahtua, ja se oli aivan tallin perällä. Se oli sama säkki, josta Nina oli löytänyt joutsenensulan, joka muuten oli taikasulka. Kun vain Nina toivoisi jotain hyvää tapahtuvan, se tapahtuisi, mutta vain, jos se olisi hyvätoivomus. Ninan suuri houkutus oli tietysti kasvaa. Ninan kasvamiseen kyllä tarvittaisiin ihme, oli kaikkien mielipide. Niinpä Ninakin uskoi, että ei kasvaisi. Ninaa alkoi väsyttää kamalasti, sillä hän oli valvonut koko yön, tutkien sulkaa. Niinpä hän sitten nukahti, erääseen säkkiin, jossa oli mukavan pehmeät laidat.

Kulkuset helisivät Ninan korvissa. Mutta, Nina oli umpiunessa, ja uskoi helkkeenkin olevan unta. Mutta, mutta, nythän hän jo tunsi liikkuvansa. Ninä säpsähti äkkiä hereille. Hän näki vain paketteja, jotka olivat kääritty koristeltuihin papereihin, ja erivärisiin nauhoihin. Nyt Ninalle valkeni.
- Kulkuset ... lahjat ... liike .. Joulupukin lahjareki ! Nina oli pukin lahjareessä ! Aivan varmasti, olisi vain päästävä pois säkistä, ja näkisi kaiken upean, minkä pukki näkee joka jouluaatto.
Mutta mitä nyt ? Tymähdys, toinen, ja ääk ! He syöksyivät maahan. Ninan sulka tipahti taskusta.
- Apua ! Auta pukkia saamaan reki hallintaan ! Nina voihkaisi, sulka kuuli sen, ja kaikki oli taas ennallaan.
Kiitokseksi siitä että Nina oli toivonut muulle henkilölle, hän nosti Ninan pukin viereen, ja suurensi tämän kokoa hieman, normaaliin tontun kokoon.



Kirjoittanut ja keksinyt, Veera