torstai 10. maaliskuuta 2011

Hiihtokilpailut Rahulan koululla

TEKSTI: EMILIA MASSINEN

Tänään 10. maaliskuuta Rahulan koululla lähdettiin koulun pihasta ylittämään ruuhkaista 5-tietä, jonka toisella puolella ladut jo odottelivat hiihtäjiään. Kolmannesta luokasta kuutosluokkalaisiin asti hiihdettiin isoilla laduilla, alemmat luokat hiihtivät koulun omalla jäällä.

Ladut olivat hyvin liukkaat nuoskakelin takia. Siksi suurimmalla osalla oli hyvin voidellut sukset. Muuten sää oli varsin mukava, vaikka aurinko ei kylläkään näyttäytynyt, vaan pysyi taivaalla asustavien pilvien takana.

Esikoululaisten tyttöjen sarjan voittaja oli Emmi, 1-2 luokan Hilja, 3-4 luokan Lyydia ajalla 9.02 ja 5-6 luokan Anna ajalla 11.36.
Esikoululaisten poikien sarjan voittaja oli Joni, 1-2 luokan Arttu, 3-4 luokan Jerry ajalla 9.56 ja 5-6 luokan Joosua ajalla 12.08.

Tulokset oppilaille kerrottiin samana päivänä, mutta itse mitalit jaettiin vasta seuraavana päivänä, perjantaina aamunavauksessa. Iloisesti 3-6 luokkalaiset lähtivät palkinnot onnellisena saaneena hiihtämään laavulle, jonka edestakaisin matka oli kaikenkaikkiaan 6 kilometriä. Laavulla he söivät maukkaita makkaroita sekä muita eväitään unohtamatta kaakaoita ja mehuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti